Wednesday, November 9, 2016

4v-4kk-9pv & 2v-0kk-13pv

Dagen efter. Täällä ollaan ihan epätodellisissa tunnelmissa. Mä en pysty edes vielä oikein käsittelemään koko tätä USAn presidenttihommaa, joten nyt täytyy vaan keskittyä ilosempiin asioihin.

Pienempi täytti kaks vuotta! Ja siis tässähän ollaan jo ihan hävyttömästi myöhässä postauksen kanssa, oikea päivä oli jo pari viikkoa sitten. Mutta better late than never. 

Ihan ensinnäkin juhlista. Me asutaan paikassa, jossa synttäritjuhlat on (ehkä) mahdollista järjestää vielä lokakuun lopussakin ulkona. Okei, juhlapäivänä satoi ja satoikin oikein kaatamalla vielä puolen päivän aikaan, mutta sitkeesti en suostunut muuttamaan kutsua sisätiloihin, vaan sormet ristissä toivoin.

Puoli neljältä ulkona paistoi aurinko ja oli lempeän lämmin ja mukava. Pidettiin juhlat meidän lähipuistossa ja tarjoiltiin valkosipulipitsaa, brownieseja, kurpitsa-leipäsiä, voileipäneliöitä (punajuurta ja chevreä) ja herkkusienipitsa-rinkula. Lapset leikki, vanhemmat jutteli, pienempi oli vähän overwhelmed kaikesta ja isompi ei meinannut pysyä nahoissaan, kun olisi halunnut avata jo kaikki paketit. Olin yrittäny saada pienemmälle juhlamekkoa päälle, mutta 'ei'. Valitsi ylleen lempileggarit ja mummun tekemän taskupaidan. Kuuden aikaan, kun vieraat alkoi lähteä, alkoi sadella pisaroita. Käveltiin ripottelussa kotiin ja huokastiin helpotuksesta.

Pienemmästäkin halusin kertoa. Se on kasvanut ihan hirveästi. Pituutta, niin fyysisesti  kuin henkisestikin. Vitsailee, hassuttelee, kokoo palapelejä (siis sellasia 25-palasia, what?!) mielettömällä paneutumiselle ja mutisee itsekseen 'elikkä elikkä ei taidakaan mennä tähän, hassuppi'. Valitsee tarkasti vaatteensa ja vaihtaa ne muutaman kerran päivän aikana. Toistelee monta kertaa päivän aikana 'mä haluun, mä haluun' ja tulee halaamaan lujasti. 

Se on sellanen aivan mielettömän hyvä tyyppi. Se hassuttelee ja vitsailee ja kikattaa ja on hellä. Kertoo, pohtii, miettii, sanailee. Tanssii, laulaa (Let it go'ta) mielettömällä antaumuksella, laskee (putki)liukumäkiä rohkeammin kuin isosiskonsa ja kohtelee kanssaihmisiään empatialla. Kiukkuaa, kun hihat on huonosti. Kiukkuaa, kun ei saa nukelle pipoa päähän. Kiukkuaa kun ei onnistu. Ja sitten hymyilee leveästi kun 'onnistuin ihan itse'. Kävelee reteesti kädet taskussa täysin ilman kiirettä ja pysähtyy tutkimaan ympäristöään vailla minkäänlaista hätiköimisen painetta (vaikka äiti kuinka koittaa hoput rohkasta tulemaan sieltä nyt nopeesti, ettei myöhästytä).

Tuntuu vaikealta saada sanoihin miten vallottavan ihana paketti toi on. Kun se yhtäkkiä juoksee pois 'käyn hakemassa myyrän, heihei!' tai alkaa kikattaa nähdessään jonkun ilman vaatteita 'nakunakke!' tai muuten vaan katsoo silleen pitkään sillä sen omalla katseellaan.  Tuntuu haikealta kun se kasvaa ja itsenäistyy. Mutta myös ihanalta. Mies tossa juuri vietti vähän aikaa lapsen kanssa kaksin kotona ja ainakin vaikutti siltä, että oli saanut ihan hyvin töitä tehtyä. Istui sohvalla läppärin kanssa ja vilkasi ylös, kun tulin kotiin 'tää on maailman iisein lapsi. Ottaa palapelin, tekee palapelin. Ottaa kyniä ja paperia ja piirtää. Ottaa tarrakirjan ja laittaa tarroja.' ja niinhän se on. Hyvä keksimään itselleen puuhaa ja nauttii (myös) itsekseen leikkimisestä.

Ja kerrottakoon tähän, että tässä taannoin oli päivä, jolloin istuin varmaan tunnin puhelimeni kanssa pöydän äärellä, kun lapset leikki kahdestaan ihan vaan keskenään (taisivat tehdä niitä palapelejä) rauhaisasti. Aika eri meininki kuin vuosi sitten!