Saturday, January 9, 2016

3v-6kk-9pv & 1v-2kk-13pv

Mantere on vaihtunut. Aikavyöhyke tulee perässä. Nyt ei taas tarvikaan lähtee vähään aikaan reissuun lasten kanssa. 

Siis ihan ok:han kaikki meni. Oli ihan normaalit pre-lento ahdistukset edellisenä päivänä. Aikasen aamun heräämisen tuska. Isompi parkui kentällä hyvästejä jättäessä hanat auki ja olisi munkin tehnyt mieli liittyä kuoroon. Sen sijaan rutistin isompaa lujaa ja koitin salaa pyyhkiä poskia ja nieleskellä. On vaikea sanoa heihei.

Turvatarkastukset ja vähäksi aikaa leikkitilaan leikkimään, kun aikaa kerran jäi. Pienempi nukkuu aamu-uniaan kaukoputkilossa (eli turvakaukalossa toim. huom.). Koneeseen, aamupalaa, Köpikseen ja passintarkastusten läpi seuraavalle portille. Vilket bokstav? Tjugosex, vastaan. Vilken LETTER? Meillä on koko keskirivi käytössä, mies kiirehtii auttamaan. 

Koneen noustua huomaan: matkustaminen on riittävän rasittavaa, ettei riitä energiaa enää lentopelkäämiseen. Koitan viihdyttää herännyttä, aktiivista pienempää kaikin keinoin, mutta hän haluaa urheilemaan. Tietenkin. Lompakko (luottokortit ulos, luottokortit sisään) pelastaa nousun ja taputtelen itseäni mielessäni selkään; olin laittanut lapselle oman lompakon omilla korteilla. 

Minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Isommasta ei paljoa kuulu, katsoo Doraa ja Frozenia ja Peppaa. Pelaa vähän. Leikkii Frozen keräilykorteilla, jotka olin viisaasti etukäteen ostanut kaupasta konetekemiseksi. Pelaavat SASin pelikorteilla muistipeliä miehen kanssa. Pienempi ei voi tajuta miten sieltä ylhäältä katosta tuli tuon tuostakin ääniä. Osottelee kattoa huuli pyöreenä: ö! Ö! Ö!!

Lopulta pienempikin nukkuu ja torkahdan minäkin. Tunti lentoa hävisi. Ruokailuja sinne tänne, pienemällekin laukusta pastaa minigrip-pussista. En halua kahvia, haluan nukkua. 

Aletaan laskeutua San Franciscoon, isompi toteaa pitkän hiljaisuuden jälkeen, että toivoisi koneen kääntyvän takaisin ja meidän lentävän Espooseen. Meinaan pyörtyä pelkästä ajatuksesta - toinen 11h + vaihto takaisin Suomeen ilman taukoa. Mistä taivas alkaa? Koska mulla ei ole vastausta, kyselen mitä isompi itse arvelee. Varmaan Porista. Tai Lontoosta. Pienempi katsoo mua suurilla silmillä ja sanoo kakka. Nyt ei voida mennä vessaan, nyt pitää istua. Vaihdetaan vaippa kentällä. 

Kriittinen vaipanvaihto: jäätiin jonon viimeiseksi immigrationiin (passintarkastukseen). Jono on pitkä ja liikkuu hitaammin kuin silmä huomaisi. Pienempi on kärsimätön, isompaakin kypsyttää. Voi, sinua tylsistyttää ja turhauttaa. Huuda vaan, kuiskaan pienemmän korvaan. Ehkä joku virkailija tulee pelastamaan. 

Olin oikeassa. Itkevä vauva saa huomiota: stop pinching the baby. Virkailija virnistelee ja raivaa tien tyhjälle virkailijalle. 

San Francisco on sateinen. El Niño on iskenyt. Kohtelias taksikuski avaa jättimäisen sateenvarjon ja seisoo kuin Totoro suojaamassa meitä sateelta, kun taistellaan turvakaukaloa ja tavaroita kyytiin. Huokasen. Enää automatka. Melkein perillä.

Kotona tuoksuu hotellilta. Ihana siisti koti. Täällä meidän tavarat, kaikki jätetty paikoilleen ennen lähtöä. Melkein kaikki joulukoristeetkin siivottu ennen lähtöä. Mitä me nyt tehdään? Jääkaapissa ei ruokaa, paitsi vähän arveluttavaa voita. Kaivetaan laukusta ruisleipää ja syödään arveluttavalla voilla.

Kello on puoli seittemän. Mennään kaikki nukkumaan. Ikävöidään Suomea ja isovanhempia. Lupaan isommalle, että voidaan soittaa mummulle heti kun herätään aamulla.


Tuolla menee varmaan se kone, jolla tultiin tänne.
Koitetaan vielä vähän nukkua, kello on puoli viisi? Ei.

4 comments:

  1. Lähteminen, tai oikeastaan taakseen jättäminen, on välillä kyllä vaikeaa. Onneksi arki yleensä ajautuu uomiinsa melkein huomaamatta.

    Jaksuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kyllä tämä on tästä lupaavasti menossa oikeaan suuntaan :)

      Delete
  2. Huh, melkein uuvuin itsekin tätä lukiessa! Ootte kyllä reippaita selviytyjiä/reissaajia/lentäjiä/maailmankansalaisia/vanhempia ja lapsia. Jospa pikku keisarinnat ( ;) ) sopeutuisivat aikaeroon tuohon suuntaan vähän helpommin, toivon ainakin niin <3

    PS. Hurjan hyvin kirjoitat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mä oikein tiedä itekään (näin jälkikäteen) että miten me oikein selvittiin :D Minuutti minuutilta vaan. Jotenkin. Siinä tulee sellanen olo, että 10h matkattu, että nyt vaikka pienempi alkaisi huutaa, niin sitä kestäisi maksimissaan tunnin. Kyllä tästä selvitään!

      PS. Kiitos!

      Delete