Laatikkotuskaa! Koti edelleen laatikoiden vallassa ja aargh. Mitään ei ehdi tehdä, kun päivisin kaksi lasta ja iltaisin mies vapautuu töistä samoihin aikoihin, kun isompi menisi nukkumaan (ps. ollaan jätetty päikkärit pois, aikastettu nukkumaanmenoa ja johan alkaa olla taas helpompaa!). Silmät kiinni uskon siihen, että näiden pahvien alta kuoriutuu vielä ihan kiva koti. Onneksi huomenna perjantai.
In other news oon tässä suoritellut äitiyden sankaritekoja. Ehkä yksi vaikuttavimmista (omasta mielestäni) oli isommalle housujen vaihto ulkona puistossa, sateessa (farkut pois, ulkoiluhousut tilalle), ilman mitään penkkiä apuna, mutta niin ettei sen sukkahousuilla verhotut jalat käyny maassa. Ja pienempi luonnollisesti koko tämän prosessin ajan kantoliinassa.
Oon myös raahannut nukkuvan isomman sylissäni kerran ihan vaan ulos bussista ja toisen kerran myös portaat alas (täällä dösissä kaks kerrosta), pienempi samaan aikaan kantoliinassa. Dösissä on muutenkin ollut actioniä: oon mm. imettänyt vaivihkaa. Ja rauhoitellut itkevän pienemmän rauhalliseksi ruuhkassa isomman istuessa myös mun sylissä (ja huutaen kovaan ääneen tööt tööt! joka kerta kun bussi tööttäsi. Tätä tapahtui tiheään).
[Ja siis todellisuudessahan nämä eivät ole mitenkään merkittäviä urotöitä, vaan perusäidin arkea, mutta mun rima urotöille ei ole kauhean korkealla mitä äitiyteen tulee.]
Ollaan kaikenkaikkiaan liikuttu aika paljon busseilla ja kiitos nykykännyköiden se ei ole ollut edes yhtään pelottavaa (niin ikään eksymisaspektia miettien).
On jännä miten normaaliksi elämä on tavallaan muuttunu. Puistot on jo tuttuja ja joka päivälle olis ohjelmaa (yksi äiti vinkkasi mulle ihan mahtavasta sivustosta, jossa on listattuna lähialueen kaikki lapsiystävälliset aktiviteetit päivittäin).
Toissapäivänä avoimessa päiväkodissa, jonne mentiin tuulessa, mudassa ja tihkussa (rohkeasti ilman vaunuja - virhe). Ehdittiin olla vartti paikan päällä, kun alkoivat sulkea mestaa, mutta tulipahan käytyä.
Eilen paikallisessa "hoplopissa" kadun toisella puolen. Isompi hyppi ilosesti korkeelle ponnistaen about 130cm korkeelta korokkeelta pallomereen. Liukastui myös ja sai huuleensa hampaanjäljet (omansa). Ennen kuin ehdin hakea (eli ryömiä pienempi kantoliinassa) itkevän lapsen pois, joku poika oli mennyt pussaamaan sitä poskelle lohdutukseksi. Ele kaunis, isompi ei ehkä vastaanottavaisimmillaan.
Verta siis joka puolella, mutta onneksi kun nirhauma (melko pieni kuitenkin lopulta) oltiin siistitty laps haluskin jo takasin leikkimään. Leikkien jälkeen kahvilasta meille välipala-smoothiet (täällä on hei tarjolla muutakin kuin Hese-ruokaa!) ja banaani ja lähdettiin yhdelle suomiäitikaverille kylään.
Tänään mentiin iltapäivällä puistoon, jonka viereisessä kirjastossa oli meidän perjantai-muskari-täti muskaroimassa. Puiston jälkeen siis muskariin (kyllä vain, näin helppoa se on!), koska huomisaamulle oon suunnitellut lapsille suunnattua klassista konserttia, joka menee muskarin kaa päällekäin.
Pienempi vetelee sikeitä liinassa todella hyvin ja se tekee kyllä kulkemisen aika helpoksi. Täällä on paljon ystävällisiä äitejä, jotka tarjoavat yhteystietojaan, mikä sekin saa aikaan aika tervetulleen olon. Tuntuu, että seuraa ei ole vaikea löytää, aktiviteeteista puhumattakaan. Tavattiin tossa yläkerran naapurikin, siellä isompaa hiukan vanhempi poika. Ja heti sieltä tuli we should do a play-date! Toki ystävällisyys on täällä varmaan paljon enemmän vaan kohteliaisuutta, mutta kuitenkin.
Kerrottakoon vielä, että pienempi kasvaa ja on hereillä ollessaan aika aktiivinen raajoiltaan. Hymyilee ihanasti, jaksaa kannatella päätään ihan hienosti ja on alkanut öisin mystisesti liikkua. Hivuttautuu lähemmäksi ja oon pari kertaa herätessäni löytäny sen 90 astetta eri suunnasta kuin mihin se oli nukkumaan mennessä jäänyt.
Kaikki ihan hyvin siis, varsinkin nyt kun Fazerin sinistäkin löytyy (vielä vähän aikaa) kaapista!
No comments:
Post a Comment