Mulla on käsissäni boarding pass huomiselle lennolle Lontooseen. Olis kivaa jos kurkku olis vähän vähemmän kipee.
Mutta, asia josta piti puhua: viime aikoina on netissä pyörinyt Lukiolaisten liiton #kutsumua -kampanja koulukiusaamista vastaan.
Joo, mäkin olen saanut oman osani kiusatuksi tulemisesta, mutta ei mitään verrattuna joihinkin kauhutarinoihin. Ja oikeastaan tuntuu hölmöltä edes muistella sitä aikaa. Joo, olin muutamien tyyppien silmätikku, en saanut kutsua kotibileisiin, eikä kukaan aikuinen osannut mua oikein mitenkään auttaa. Siitä huolimatta olin todella onnekas ja mulla oli myös aina vähintäänkin muutama kaveri ja jotenkin mun itsetunto otti aika vähän kolausta lopulta.
Eli never mind that. Sen sijaan Hannamari Rahkosen blogikirjoituksen lopussa ollut 'koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi' -kommentti kirvotti ajatuksia.
Mulla oli tuossa yli kymmenen vuotta sitten kohtalaisen myrskyisä parisuhde, myrskyt luultavasti suurimmaksi osaksi johtuen mun omasta epäkypsyydestä. Valitettavasti kuitenkaan parisuhteen toinen osapuoli ei ollut ainoa kärsijä tässä, vaan ehkä vielä enemmän tämän sisko. Sisko, jolla oli pieni vauva (joka siinä kasvoi taaperoksi), joka oli syntynyt ilman haimaa. Joka taisteli elämästään päivittäin. Jonka perhe todella tarvitsi läheistensä tukea ja apua.
Ja sitten olin minä - epäkypsän itsekäs täysin väärässä paikassa. Nyt tässä vaiheessa (varsinkin kun mulla on maailmassa oma lapsi - voi kyllä, äitiys on muuttanut mun näkemyksiä) hävettää oma silloinen tilannetajuton, epäempaattinen (ja nyt kaunistelen) käytökseni siihen malliin, etten meinaa ihan löytää sanoja tässä kirjottaessa. Kaiken inhimillisyyden nimissä mun olisi pitänyt tukea, auttaa, antaa. Sen sijaan otin, kiukuttelin, enkä halunnut ymmärtää. Käytöstä, jota todetaan yleensä n. 2-3 vuotiailla tahtoikäsillä.
Anyway. Noin vuosi takaperin (eli melkein kymmenen vuotta suhteen päätyttyä) kyllästyin vihdoin muistelemaan omaa ääliömäisyyttäni ja otin yhteyttä tähän siskoon (ja muutamiin muihinkin, joille koin olevani anteeksipyynnön velkaa, kelle mistäkin asiasta). Pyysin anteeksi. Sain anteeksi.
Tehtyä ei voi muuttaa, mutta olo keveni huomattavasti. Ihan niin paljon, että voin suositella lämpimästi. Luulen, että se anteeksipyyntö saattoi sitä siskoakin ilahduttaa. Onneksi ihminen kasvaa ja muuttuu.
Koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi.
No comments:
Post a Comment