On. Siis kiireistä. On aamusta iltaan tiimipäiviä töissä (ja ikävä lasta). On maamoa sairaalassa ja takasin. On työstressiä. Aamukasin presentaatio. On väsymystä. On kuitenkin myös kevättä ja aurinkoa. Ja on lapsi, joka osaa sanoja kuten kellahtui (kellahti), vapauteen (kaunispyyntö ruokailun päätteeksi, kun istuimen vyöt vielä kiinni), pululelu (purulelu, joka muuten traagisesti hajosi) ja monta makaroonia. Ja ilta, jolloin laps nukahti ilman yhtään takaisinkutsua.
Eli kaikki suurinpiirtein tasaisesti, mutta jotenkin vaan väsyneemmin. Sanoisin, että Vaihe (kai niitä aikuisillakin saa olla?). Laps on suloisempi kuin koskaan ja yhteiselo on helppoa. Pieniä (mutta aikasempia voimakkaampia) pettymyksen purkauksia, joista kuitenkin nopeasti selvitään. Hoitotypy kertoi lapsen ensimmäistä kertaa yrittäneen ottaa hoitokaverilapsen kädestä jotain ja oli todella harmistunut kun ei saanut. Tuntui hyvältä kuulla, että laps ilmasee halua pitää puoliaan.
Ei mulla muuta, kaadun sänkyyn nukkumaan. Tässä aamuinen kuva lapsista. Toinen aamupalalla, toinen aamulaululla, molempien karvat tarttis vähän siistimistä.
No comments:
Post a Comment