Saturday, March 15, 2014

1 vuotta, 8 kuukautta, 15 päivää

Musta tuntuu, että tänään kuultiin lapsen ensimmäinen selkeä vitsi. Tai siis kyllä se saa meidät nauramaan päivittäin, enemmän tai vähemmän tahallaan. Tänään kuitenkin ruokapöydässä laps mainitsi taas papan olevan alakerrassa, vaikka oikeasti oli yläkerrassa. 

Mies yritti selventää lapselle (joka kyllä osaa sanat ylhäällä / korkealla ja alhaalla / alla) sormellaan osottaen, että ylös (sormi huitoo ylöspäin) ja alas (sormi huitoo alaspäin). Laps vastasi siihen ylös (osottaa alas), alas (osottaa ylös). Ja virnisti isosti päälle. Huumori paikallaan!

Noin muuten Porissa on ollut kuten aina. Ollaan saatu nukuttua. Ollaan saatu lojuttua sohvalla pelaamassa puhelimella. Ollaan saatu torkkua ulkoiluajan ohi. Ja samaan aikaan lapsella on ollut jatkuvasti leikkiseuraa (kyllä myös vanhemmistakin), se on ulkoillut (kyllä myös vanhempienkin kanssa), se on syönyt (no, vanhemmat auttoi ainakin ruoan lappamisessa suuhun) ja ennen kaikkea se on nauttinut. Kuten vanhemmatkin. Ja toivottavasti isovanhemmat (jotka kyllä on varmaan ihan helpottuneita, että huomenna palataan kaupunkiin). Tätä on niiiiiiin tarvittu. Ens kerralla tullaan viikoksi.

No comments:

Post a Comment