Karattiin kotia, työtä, arkea ja ruoanlaittoa Poriin. Täyshoito, josta en juurikaan enää jaksa tuntea hirveästi syyllisyyttä ja enää vain lievää häpeää, kun ateria toisensa jälkeen salaatteineen kiikutetaan eteen, laps saa kaiken valveillaoloaikansa aktiivista leikkiseuraa ja vanhemmat saa haukotella rauhassa, surffata vähän nettiä ja ottaa nokosia.
Lähdettiin torstaina päikkäriaikaan ja ajettiin koko pätkä perille asti yhdeltä istumalta. Laps nukkui, heräsi, nautti välipalan vauhdissa ja viihtyi ihan hyvin loppuun asti. Nostalginen puolentoista tunnin nukutussessio, näitäkin joskus oli. Vanhempien virhe, mitäs ei annettu nukahtaa syliin, vaan yritettiin jos uni tuli ite. Ei tullut.
Tänään puistossa, shoppaamassa lastenvaatteita, lounasta ja lisää lastenvaatteita. Viimassa ulkona vähän aikaa, takasin sisälle ja ihhahhaata (joka muuten menee nykyään jo kokonaan, vähän epämääräsillä sanoilla tosin) uudestaan ja uudestaan. Päivittelyä, kun laps toden totta on jo iso. Henkisesti ja fyysisesti. Kysyin (vastoin normaaleja periaatteista, jossa annetaan vaihtoehtoja, eikä avoimia kysymyksiä) mitä laps haluaisi iltapalaksi, se vastasi leipää. Osaa nykyään sanoa apina (ennen oli amane). Eikä noita rappujakaan tarvi enää varoa.
Välillä mietin mitä oon miettinyt viime aikoina. No, Saaran inspiroimana yritin muistella minkälaisessa maailmassa elin lapsena. Ainakin mulla oli mielikuvituspapukaija (oikeitten undulaattien lisäksi). Leikin, että kaakao ja meetvurstipaahtoleivät oli lääkettä, jota mun piti aina koulun jälkeen ottaa. Katselin bussin ikkunasta lasiin otsalla nojaten lumivallia ja leikin, että se oli ikuisesti jatkuva lohikäärmeen häntä. Laitoin ison viinikumihiiren leikkimökkini autotallin asumaan.
Kesäsin oltiin paljon maalla. Pyydystin sammakoita kenkälaatikkoon, johon tein niille kodin. Siinä vaiheessa, kun sammakot alkoi olla heikossa hapessa, ne päästettiin takasin luontoon. Ja päiväkodissakin olin, kuljin siellä päiväkodin lainaamilla uikkareille (pelkkä alaosa) ja leikin olevani trapetsitaiteilija sirkuksessa, mutta esiintymisasusta puuttui vain yläosa. Ajattelin, että kun keinuu riittävästi, pääsee keinulla ympäri. Pohdiskelin myös liikkuuko pilvet vai johtuuko niiden liike maapallon pyörimisestä. Kyytiä odotellessa opetin reppuani lentämään (roikotin hihnasta heilutin isoissa kaarissa).
Joskus joulukuussa olin aika loukkaantunut, kun joka päivä yksi kiltti lapsi ryhmästä sai avata pienen, kuusessa roikkuvan paketin. Olin mielestäni tosi kiltti ja silti jouduin odottamaan vuoroani tosi kauan. Koittivat myös saada mut syömään aamupalapuuroa edes vähän kutsumalla sitä 'hyttysen annokseksi', vaikka se oli selkeästi kokonainen ruokalusikallinen. Pidin niitä aika hölmöinä.
Vähän isompana lampsin kotiin koulun jälkeen ratikkapysäkiltä. Jos oli rahaa, ostin vaniljajätskin. Soitin pihakaverille. Mentiin leikkimään pihalle. Kaulassa roikkui avain. Illat luuhasin kirjastossa. Öisin luin fikkarin valossa kirjoja. Soitin pianolla kaikkia muita biisejä paitsi läksyjä.
Joskus lapsuutta on sellasella nostalgisella tavalla ikävä.
No comments:
Post a Comment