Friday, November 29, 2013

1 vuotta, 4 kuukautta, 29 päivää

Tän viikon kohokohtia on ehdottomasti ollu pihalla nähty lumikko. Nyt se on vahvistettu. Asumme skutassa. 

Nappasin kuvankin luurillani:


Sanoisin melko hyväksi (kuvaa), ottaen huomioon kuinka samaan aikaan pitelin aloillani kahta (!) juoksuun pyrkivää tenavaa.

Muita viikon olennaisia. Ajattelin kokeilla vihdoin lapsen kanssa kävelemistä kauppaan. Rattaat tietenkin mukaan, mutta jos vaikka osan aikaa mentäisiin ihan rinta rinnan taapertaen. Ei kiirettä, kunhan etenemissuunta on suurin piirtein oikea. Koska autotie kulkee lähettyvillä ja laps on laps, laitoin sille kuitenkin hihnarepun selkään.

Nauratti. En ihan tiedä minkä ikäisenä voi alkaa olettaa lapsen kulkevan rattaiden vieressä suhteellisen nätisti, mutta ainakaan tää meidän laps ei ole vielä siinä iässä. Kulkeminen oli kuin olis yrittänyt koiranpentua totuttaa hihnaan. Kiskomista joka suuntaan (paitsi sinne kaupan), yritystä juosta ojaan, saada kieltä jäämään kiinni metallikaiteeseen (HRRRRR), protestointia ja tietty kaiken kruunaamista heittäytymällä maahan. 



Laps käveli noin 150m molempiin suuntiin, minkä lasken jo ihan voitoksi. Tätä pitänee harjotella myöhemmin uudestaan.

Tosta kielestä mainittakoon, että hoitotypy kertoi muisten hoitajien kanssa käydystä keskustelusta vakipuistossa. Keskustelussa oltiin todettu, että puiston vakkarikävijöistä meidän laps olis taatusti ensimmäisenä kieli liimaantuneena tolpassa. Great.

Viikon sydäri sen sijaan tuli keskiviikkona. Mies kertoi hoitotypyn raportoineen, että laps oli pudonnut liukumäestä päivällä, mutta vaikutti kuitenkin olevan ihan ok. Kesken tiimipäivän vastasin vähän hätkähtäen, että ok, hyvä että kaikki hyvin. Kotiin tultua sain vähän detaljoidumman raportin: laps oli kiivennyt liukumäen portaat/tikkaat ylös, istunut vähän liian reunalle ja kipannut siitä selkä edellä alas (!!).

Sydän pysähtyi. Liukumäen korkein kohta tyyliin parin metrin korkeudella (myöhemmin tarkistaessa lähempänä kylläkin puoltatoista metriä). Tikkaat jyrkät (tarkistaessa huomattavasti muistikuvaa vähemmän jyrkät. Mut anyway). Silmien edessä rullasi kuva lapsesta putoamassa uudestaan ja uudestaan joka kerta erilaisella, mutta yhtälailla fataalilla lopputuloksella. Aivotärähdys. Halvaantuminen. Niskan katkeaminen. Kuolema.

No, lapsessahan siis ei ollut naarmun naarmua, kolhun kolhua. Oli kuulemma itkenyt vain hetken ja sitten ollut ihan fine. Raivosin miehelle, että MITEN SE EI VAHTINUT?! ja seuraavana päivänä (täysin ystävällisesti) tapahtuneesta jutellen hoitotypyn kanssa kävi ilmi, että typy oli kyllä vahtinut, mutta liukumäessä on vaikeeta olla yhtä aikaa ottamassa etu- ja takapuolelta vastaan (mikä on kyllä totta). Ja typy oli pelästynyt varmaan vähintään yhtä paljon kuin mä. 

Lopputuloksena alan pikkuhiljaa olla jo rauhottunut ja samaan aikaan luottamus hoitotypyyn on kasvanut. Se olisi voinut yhtä hyvin jättää kertomatta koko tapauksesta. Onneksi kuitenkin rohkeasti kertoi ja oli rehellinen. Lienee hyvä yrittää tottua siihen, että äksidenttejä sattuu ja läheltäpiti -tilanteita tulee. Niin kauan kun loppu hyvin kaikki hyvin, niistä voi oppia, mutta jossittelemaan ei kannata jäädä. Nimim. uneton Espoossa.

4 comments:

  1. "Lumikko lumikko, näkyykö jo aurinko, soliseeko puro koski, lämpeneekö karvaposki?" lukee meidän pojan lempikirjassa. :) Olis kyllä ihan mahtavaa nähdä luonnossa lumikko!

    Osaan monet kirjat aivan ulkoa. Menen tammikuussa töhin, enkä osaa mitään työasioita enää. Ei varmaankaan noista lastenloruista ole töissä hyötyä... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, aivokapasiteetti on rajallinen :) no worries, kyllä ne työasiat pian tiensä takasin löytää! Ja sillävälin voit aina viihdyttää/hämät työkavereita loputtomilla loruilla!

      Delete
  2. Olen monesti toivonut, että liukumäkiin tulisi joku välirako, josta käden saa pitämään pepun takaa kiinni ettei lapsi kaadu taaksepäin.

    Onneksi selvisitte säikähdyksellä

    -nuppu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, sellanen olis kyllä hyvä. Tajuan oikein hyvin ton, ettei ehdi molemmille puolille pitämään kiinni. Erityisesti tässä tapauksessa, kun laps oli edellisenä päivänä taas tullu jäistä liukumäkeä vähän turhan kovaa alas ja kopsauttanu päänsä matkalla ja hoitotypy tietty koitti välttää taas tän tilanteen.

      Onneks selvittiin säikähdyksellä - vieläkin vähän kyllä jyskyttää..

      Delete