Thursday, July 18, 2013

1 vuotta, 0 kuukautta, 19 päivää

Laps on alkanut (jo jonkun aikaa sitten) kiikuttaa lelujaan meille. Selkeä osotus ja pyyntö, leikitään tällä! Myöskin tietää mistä lelutorvi alkaa soida, mutta kytkin on vielä vähän liian pieni ja jäykkä pikkusille sormille, joten aikuisen sormi ohjataan kytkimelle ja päpä. Kas näin saa torven päälle.

Oon ihaillut miten jotkut osaa leikkiä lapsen kanssa, anoppi on aika hyvä esimerkki tässä. Luovasti yhdistelee leluja jänniin juttuihin ja tuntuu ongelmitta keksivät leluista vaikka mitä kehystarinaa ja juonta. Ja siis leikittää lasta! Toisin kuin minä, joka seuraan lapsen perässä ja koitan vähän tarjoilla jotain ideoita tai enemmänkin reagoin lapsen implusseihin (koska en siis osaa ollenkaan niin luontevasti ohjastaa). Tää on tavallaan hassua, koska oon kuitenkin aika leikkisä tyypiltäni noin muuten.

Vaikeuksia on ehkä tajuta ja muistaa miten elävästi lapset kokee asiat. Puhuvat ja liikkuvat pehmolelut tuntuu ihan oikeilta, eikä yhtään haittaa vaikka tietää, että oikeasti aikuinen siinä puhuu ja liikuttaa. Tai että pikkuautoa pitää kuljettaa itse. Tai että teekannusta tulee vain ilmaa, kun sitä kaataa teekuppiin. Että mielikuvitus on ihan riittävän lähellä todellisuutta ja leikit pysyy kiinnostavina.

Kerrottakoon kuitenkin, että ekoja kertoja kun leikittiin teekutsuja, hörpin ensin itse kupista teetä ja sitten tarjosin lapselle. Laps avasi kuuliaisesti suunsa ja sitten katsoi mua sellasella ilmeellä kun vähän tyhmää aikuista katsotaan 'äiti ... se on ihan tyhjä.'

Luin taannoin tossa kirjan 'Playful parenting' (kirjailijana lasten psykologi Lawrence Cohen). Siinä puhuttiin leikin tärkeydestä ja avattiin vähän syitä MIKSI lapsi leikkii. Mulle koko leikin merkitys aukeni ihan uudella tavalla ja antoi kasan (uusia) syitä miksi KANNATTAA istua lapsen kanssa alas leikkimään. (Voi olla, että joskus tässä blogissa jo tästä puhuinkin .. äh, dementia ja väsymys.)

Tässä kaikessa tietenkin vanhemmalla täytyy olla a) kiinnostusta nähdä asioita lapsen näkökulmasta ja pyrkiä löytämään ongelmille syy, sen sijaan että komentaa lasta 'ylhäältä päin'; b) halua pitää läheiset ja kiintyneet välit lapsen kanssa; c) halua nähdä vaivaa kasvatuksesta ja valmiutta panostaa lapsen henkiseen pääomaan ja hyvinvointiin.

Lyhkäsyydessään mieleen jäi pari tärkeää pointtia: leikki on tärkeä työväline lapsen ja vanhemmat välisen vuorovaikutussuhteen kehittämisessä. Leikin avulla opetellaan käsittelemään tunteita, harjottamaan itsesäätelyä ja kasvatetaan itsetuntoa. Lisäksi vanhemman ja lapsen välinen luottamus lisääntyy ja kommunikaatio helpottuu. 

Toisaalta taas, lapsi käy läpi oppimiaan ja kokemiaan asioita leikin avustuksella. Erityisesti ikävät ja pelottavat kokemukset (rokotus lääkärillä, joku muu lapsi tönäsee / ei ota mukaan leikkiin / on ilkeä jne.) puretaan leikin avustuksella ja toisinaan tämä on myös paras (ja joskus ainoa) kanava saada selville mikä lasta harmittaa (mikä saattaa heijastua esim. kiukutteluna vanhemmille).

Kirjassa painotetaan lapsen tarvetta ja - työkalujen puuttuessa - hankaluutta löytää yhteys vanhempiinsa. Ja miten tärkeää vanhemmille on tulla vastaan ja tarjota tätä yhteyttä lapselle. 

Joo, oli se kyllä ihan hyvä kirja. Toisinaan toisti samaa teemaa ehkä turhaankin (joo, kyllä se tuli jo perille) ja en ehkä jokaisessa asiassa ollut 100% samaa mieltä, mutta hyviä pointteja silti. No, onneksi tässä on aikaa opetella taas leikkimään.

Ja siitä puheenollen, neuvolassa laps osotti kiinnostusta lelurekkaa ja vauvanukkea kohtaan. Pitäis varmaan käydä hommamassa sille (tasa-arvon nimissä tietty) molemmanlaiset lelut leikittäväksi.

Lapsparka. Perinyt isänsä epäsymmetriset korvat ja äitinsä epäsymmetriset silmät.

No comments:

Post a Comment