Sunday, June 2, 2013

Kuukausi 11, päivä 2

Lähdettiin taas saareen. Yksi yö, tuhat kiloa kamaa. Ja silti kotiin unohtui itkari, nokkamuki ja hedelmäsoseet muutamia mainitakseni. Koska pää puuroa. Onneksi säät kuitenkin suosi, oli aivan taivaallista makoilla auringossa, meren henkäillessä ympärillä. Toisaalta, olihan siinä stressinsäkin: laps, joka haluaa mennä joka paikkaan, mutta joka paikassa kiviä ja rotkoja. Laps, joka haluaa maistaa kaikkea, mutta kaikkialla hanhenkakkaa. Laps, joka osaa ottaa hatun pois päästään, and isn't afraid to use it.

Otettiin siis vähän vuoroja lapsen kaitsinnassa, paikalla oli myös miehen sisko perheineen ja miehen vanhemmat. Ehdottomasti plussalle jäätiin, rutkasti. Tosin huomasin: venematkailu pelastusliiveissä ei edelleenkään lapselle kauhean mukavaa. Menomatkalla sain aikaseksi pienen hymynkareen hoilaillessa  'Metrolla mummolaan' lapsen korvanjuuressa. Paluumatkalla laps teki taas saman tempun kuin aiemmin, eli vetäsi itsensä offline-tilaan. Epätoivoisena koitin herätellä maissa, muuten illalla ei uni tuu ollenkaan. Lopulta vein lapsen rantaan, kastoin varpaat meriveteen ja laps aukaisi silmät: PPÄ?

Kotona odotti yhden yön yksin majaillut Robinson Pupue, turkki vähän sekasin odottamassa iltaruokaa. Havahduin siihen, että lapsen 1-vuotissynttäreitä pitäisi oikeasti alkaa kohta vähän miettiä.

Ja ainiin, roikotin lasta pää alaspäin ja laps nauroi suu auki. Huomasin: lapsen oikeassa yläikenessä pilkotti poskihampaan alku, vasemmassa KAKSI. Ohhoh. 


Käytiin kaupassa. En löytäny ostoskärryjä.

Saaristolaiselämää

Mummun kanssa heittelemässä kiviä

No comments:

Post a Comment