Saturday, January 19, 2013

kuukausi 6, päivä 19

Jonkin sortin pieni ihme tapahtui. Sain lapsen nukutettua vain pienellä imetyksellä ja siitä eteenpäin silittelyllä. Vähän protestoi, mutta riittävän vähän, etten antanu periksi. Eikä mennyt edes kuin vartti tähän koko operaatioon. Kyllä, nukkumaanmenot ovat meillä muuttuneet, valitettavasti yöt on varsin levottomia edelleen.

Josta puheenollen. Sanoinko, että yöt ovat meillä levottomia? Ei onneksi enää puolentoista tunnin välein herätyksiä (ihan kokoaikaa ainakaan), mutta en mä kyllä jotain paria tuntia pidempää unipätkää oo tainnut aikoihin nukkua. Se alkaa näkyä ja tuntua.

Asiat tuntuu aivan valtavilta. Mikähän olisi hyvä sana suomeksi .. overwhelming, siis ei ylivoimaisilta (kuten google translate ehdottaa), vaan sellasilta pökerryttävän isoilta, ei päätä eikä häntää, ei oikein tiedä mistä tarttua kiinni, aiheuttaa moniulotteista avuttomuuden tunnetta.

Joskus näitä asioita on kodin siivoaminen (on vaan helpompaa yrittää pitää koti jatkuvasti siistinä, kuin siivota isoa sekamelskaa. Niinpä siivoan keittiön joku neljä kertaa päivässä ja miten siihen voikin joka kerta mennä niin paljon aikaa?). Joskus joku sitten vähän isompi asia, kuten vanhemmuus ja lapsen elämään liittyvät valinnat. Tänään se oli ylihuomenna Kanarialle tapahtuva lähtö.

Teen listaa listan perään, teippailen niitä seinille ja silti harhailen ihan eksysissä ja koitan tarttua mieleen juolahtaviin asioihin (kamoja, jotka pitää ehdottomasti ottaa mukaan) ja muistaa ne sen ajan, kun etsin kynän (jos kynä ei ole aivan paperin vieressä, mieleen juolahtanut ajatus on menetetty tapaus). Vaikka listoissa löytyy, tuntuu silti siltä, ettei pallot ole ihan hallussa. Että eheän ymmärtämisen ja kokonaisuuden hallitsemisen sijasta räpiköin irrallisten ajatusten viidakossa ja koitan koota kuvaa viiden eri palapelin paloista.

Tänään kävi ilmi, että oon viimeiset viikot pessy meidän pyykit huuhteluaineella.

Kuka on nähnyt Mementon? Mies, jonka lähimuisti on about 10 sekuntia? That's me. Vähän vähemmän dramaattisessa elämäntilanteessa vain. Vähän välillä kyllä tuntuu, että joka päivä uusi murhe (uhosin miehelle, että alan kirjoittaa tuonnimistä blogia). Tietty totuuden nimissä suurin osa murheista on aivan turhia ja tiedän sen itsekin. Koitan olla toki stressaamatta, mutta univajeen aiheuttama kognitiivinen rappeuma ottaa kyllä aivoon. Sen verran skarppi vielä oon, että tajuan, etten oo kauhean skarppi.

Ja kaiken tämän keskellä laps on oppinut sujuvasti istumaan lattialla ja puhelimeen on alkanut ilmestyä numeroita mallia 'xxx:n äiti'. Miten on mahdollista, että lapsen nimi on helpompi muistaa, kuin äidin, vaikka sen äidin kanssa kuitenkin puheissa ollaan?

Kun tämä seinä täyttyi, aloin kirjoittaa listoja seuraavalle seinälle.



2 comments:

  1. Tämän tekstin luettuani oli pakko kommentoida, oma arki kun tuntuu ihan samalta. Kiitos huonosti nukuttujen öiden. Itse saatan alkaa ihmetellä, että missä meidän kaikki harsot on, sitten kun oikein tarkkaan mietin saatan muistaa, että pesin ne joku päivä sitten ja laitoin kuivausrumpuun. No siellähän ne tietenkin edelleenkin on.

    Huomasin myös, että olit suositellut tuota Pantleyn kirjaa ja pistimpä sen saman tien tilaukseen. Toivottavasti siitä olisi apua ja joskus ehkä saisi vielä nukkuakin yöllä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hemppa, hyviä yöunia sinne, toivottavasti arki helpottaa! Ja mukava kuulla, että kohtalotovereita löytyy :)

      Delete