kuukausi 5, päivä 16

Mustikka ei maistu. Ja se osoitetaan sillä, että syömisen sijasta nostetaan suojana toimivan (aivan kuolaisen ja mustikkaisen) puklurätin alla olevan kädet suuhun, ja siitä ne hierotaan pitkin naamaa. Kyllä vain, mustikkaa silmään, hurraa. No mutta, olihan tää kiinteiden syöttäminen / syöminen jo mennytkin aivan liian helposti.

Laps innostuu aivan liikuttavalla forcella asioista. Läppäristä, äidistä, jostain lelusta, siitä että osaa kontata jne. Suu menee ihan pyöreäksi ja isoksi, silmät laajenee ja ihan tohkeissaan 'höö höö höö' ja ryntää - kuten konttaava laps voi - eteenpäin. Innostus on usein niin valtavaa, että suu on avattava ihan auki, koska innostus vaan ei pysy sisällä. Ei voi peitellä, maailman eniten tohkeissaan!

Nykyään arkeen on astunut myös vierastus. Eniten sitä ilmenee iltaisin, mitä väsyneemmäksi laps käy. Joskus sitä ilmenee ihan keskellä päivääkin, ihan random hetkissä. Jonkun naama on liian lähellä. Jonkun naama vaan on. Aika harvakseltaan niitä random-vierastuskohtauksia tulee, mutta iltasin kotona isin syli ei enää meinaa kelvata (siinä vaiheessa, kun ollaan jo aivan poikki ja sängyssä), vaan äidin perään itketään. Eilen bändikeikkahoidossa meinasi todella tulla kiukku päin isovanhempien näköä kellon lyödessä myöhää (no oltiin jo puoli yhdentoista aikaan kuitenkin takasin). Seuraamme jännityksellä paheneeko tää tästä.

Kiipeily ja tukea vasten seisomaan nouseminen on ihan parhautta just nyt. Erityisesti syliin on kiva kiivetä. Ja noloja tikkaita (ne valkoset siinä kuvassa pari entryä sitten). Ja sitteriä vasten. Miehen sisko kyseli millä metodilla sieltä tullaan alas. Tällä hetkellä yleensä piruetin kautta kaatuen. Pidämme käpälämme jatkuvassa hälyytystilassa lapsen kontatessa höö höö höö kohti sitteriä / tikkaita.

Yksi kummallinen juttu - onko kukaan muu huomannut samaa: laps alkaa vinkua, valittaa ja itkeä, kun näkee jonkun - kenen tahansa - menevän meidän portaita alas. Olkkarista on suora näköyhteys portaiden yläpäähän ja portaita laskeutuva ihminen ikään kuin katoaa lattian sisään. Voiko se oikeasti olla siitä, että laps jotenkin pitää sitä pelottavana, että joku 'vajoaa' lattian alle vai onko kyseessä joku ihan muu ilmiö?

Ja ainiin: Nenään saa nykyään kuulkaa suihkuttaa Physiomerin suolavettä ilman vastusteluita! Vähän sätkii raajat aina suihkauksen jälkeen, mutta that's it! Kuka olis arvannut niiden ekojen kertojen huudon jälkeen, että tullaan tähän pisteeseen.

Ja ainiin, osa 2: nyt ollaan löydetty lapsen huumoripiste. Tyyppi siis suorastaan pärskähtää nauruun, kun täällä aletaan runoilla. Käpä-läpä-läp-läp. Hupsista kupsista. Höpsistä pöpsistä. Täällä pistellään kuin Eino Leino ikään ja laps nauraa. Parasta vielä kun tähän lisätään hämmästynyt ilme ja aina välissä todetaan isolla äänellä 'OHHOH. NO OHHOH HOH!' Kuola lentää ja laps nauraa.

Sisustuslehti kiinnostaa. Kaapeleita keikalla.