Wednesday, December 12, 2012

kuukausi 5, päivä 12

Joskus yksi kuva voi kertoa enemmän kuin 20 sivua Ikea-ohjeita. Koottiin lipasto. Siinä oli alussa varoitus, jossa käskettiin kiinnittää lipasto seinään, ja tämä varoitus kerrottiin varmaan viidellä sadalla kielellä. 'Voi aiheuttaa vammaa ja kuolemaa ja muita harmistuksia', sanottiin siinä. Pyhähdeltiin miehen kanssa, notta eihän noin matala nyt kaadu ja ei sitä nyt seinään tarvitse kiinnittää.

Sitten tuli vastaan kuva.


Todettiin, että jaahas. Kiinnitetäänpä lipasto seinään. Totesin myös, että tässä ihan piakkoin voisi olla hyvä hetki kontata asunto läpi ja katsoa kaikki kuolinloukut pois.

Oon ihan hirveän ilonen siitä, että laps pärjää niin hyvin bänditreeneissä. Se on siellä ihan iloisena, tavottelee mikkiä, järsii johtoja, istuu sylissä ja kuuntelee musaa. Yksi bändikaveri jopa ihmetteli, että miten toi laps ei ole koskaan huonolla tuulella. No, samainen kaveri ei ole istunut meidän autossa lapsen avatessa ääntään vähemmän iloisesti.

Eilisen treenien jälkeisen kotimatkahuudon (joka muuten nykyään muuton jälkeen on tuplasti aiempaa pidempi....) sain taltutettua kaikkien suureksi hämmästykseksi tutilla, jota oon kantanut mukana hoitolaukussa näitä hetkiä varten. Että jos ihan sattumalta sittenkin. Pakko kuitenkin mainita, että laps itkee lähes aina miehen ollessa ratissa, mutta ei melkein koskaan mun ajaessa. Miksi ihmeessä?

Anyway, eilisilta oli yllätyksiä täynnä. Tutti-jutun lisäksi laps yllätti nukahtamalla mun syliin. Kesken bänditreenien. Ilman erillistä ilmotusta. Yhtäkkiä vaan huomasin, että onpa laps rento ja kah - hän istui sylissään olevan mustekalan kanssa otsat vastakkain nukahtaneena. Pohdittiin bändin kera josko soinut biisi pitäisi sittenkin jättää pois lauantain keikkasetistä.

Mustekala on ihan jättihitti. (ostettiin lastenhuone.fi -myymälästä)

Tälle päivälle sen sijaan tulikin sitten sellanen yllätys, että laps aivan nurkan takaa osotti vierastamisen oireita. Mun siskonen oli täällä käymässä ja laps aivan out of the blue pillahti parikin kertaa itkuun siskoa katsoessa. Aikasemmin on kuitenkin ollut aivan tyytyväisenä tällä hoidossa. No, itkut meni onneks kuitenkin ohi vähän ajan päästä.

Ja vielä viimeisenä, lässynlää-varoitus. Noin niinkuin dokumentaation nimissä - näitä asioita ja hetkiä haluan muistaa. Maattiin sängyllä päiväuniaikaan, laps kontillaan mun vatsan ja rintakehän päällä. Annoin lapselle pienen suukon leuan alle, mikä sai aikaan leveän hymyn ja vastalahjaksi laps kumartui puoleeni ja imaisi / näykkäisi kuolaisesti nenääni. Ja tämä toistui monta, yli kymmenen kertaa. Näitä hetkiä, kun joka solu on vain aivan täynnä rakkautta ja hellyyttä ettei koskaan.

Apteekkarikin kassalla varotti, että kun kasvavat, niin ei niitä enää saa syliin samalla tavalla. Että aika menee vaan niin nopsaan.

No comments:

Post a Comment