Mies lähti illalla sählyyn ja me lähdettiin lapsen kanssa kävelylle. Tai siis minä kävelin, laps nukkui vaunuissa.
Miten vaunujen kanssa käveleminen voi olla niin hankalaa? Potkin itseäni jatkuvasti nilkoille, kompuroin omiin jalkoihini ja olo on jotenkin vähän epäluonteva. Vaikka hitsi, senhän pitäis olla kuin kaupan kärryjä työntäisi?
Käveltiin Hietsun rantaan, aurinko alkoi harkita laskemista. Jättimäinen hanhiparvi lipui pitkin rantaa, pysähdyttiin myös katsomaan sorsia. Vastaan tuli varmaan tuhat lenkkeilijää, kuin koko Helsinki olis ollut iltajuoksulla. Tyttö juoksutrikoissa, vanha mies verkkopaidassa, ylipainoinen toimistotyöntekijä tuulihousuissa. Yhden vanhan kaverinkin bongasin, vaihdettiin pikaisesti kuulumiset. Esittelin nukkuvan lapsen.
Ajattelin, että minkäköhänlaista meidän arki lapsen kanssa tulee olemaan kun mies palaa töihin. Vaunulenkkejä, imetystä ja lapsen viihdyttämisen yrittämistä? Hitaasti kuluvia päiviä, ohitse vilahtavia viikkoja? Kuulemma äitiysloma sitten kuitenkin kuluu nopeasti. Kuulemma on tärkeetä löytää vertaistukea ja aikuisia ihmisiä, joiden kanssa jutella päivisin ja viettää aikaa.
Ajattelin, että mulla on töistä saatu lahjakortti johonkin hoitoon kylpylään. Varmaan pitäisi käyttää se ennenkuin mies palaa töihin.
Ajattelin, että lapsi on selkeästi kasvanut parin viikon aikana. Nykyään sitä kiinnostaa katsella ympärilleen, seurata asioita ja otin sille jopa jumppamaton esille. Värit on aika kiinnostavia. Lisäksi lapsen kasvotkin on vähän erinäköiset taas.
Ajattelin, että nyt tuntuu äidiltä.
Viikot vilahtaa ohi huomaamatta. Vertaistukea kannattaa etsiä, mua harmittaa kun on olo aika yksinäinen täällä landella. Vaan minkäs teet, on täällä sit taas aika rauhallista. ;)
ReplyDeleteJoo, vertaistuki on taatusti tärkeetä. Aloin jo tässä miettiä keitä kaikkia ihmisiä sitä onkaan äitiyslomalla samaan aikaan - tai noin ylipäätänsä mahdollisia lenkkikavereita :)
ReplyDelete