Sunday, February 26, 2012

rv22+6

Ehkä se on tää hiljalleen lähestyvä (kyllä vain, uskokaa pois) kevät tai ihan vaan just nyt tää vaihe raskautta, mutta nyt on ollut paljon sosialisointia ja äksöniä. Lakkasin kynnet liiloiksi (paitsi vasemman peukalon, joka jäi testilakkauken jäljiltä vihreäksi). Ostin pinkin (sille värille on varmaan joku oikeampikin nimi) paidan ja oranssin Bola-korun.

Vietin perjantaita kavereiden keskuudessa jutellen raskaanaolemisesta ja tanssi-isolaatioista hiphopissa (sekä opetin ystävää tekemään ns. madon). Tein jenkkipannareita (taivaallisia) ja lisää pirtelöä. Vietettiin toisen kaverin polttareita yhden vanhempien kotona, kellarin uima-allasosastolla (aivan järkkymakea paikka). Selvinpäin katselin vähän huolestuneena kun muut hyppivät altaaseen vaatteet päällä ja lähdin lopulta kahden aikaan ajamaan kotiin, kun meno oli jo rauhottunut ja juteltiin väsyneinä ringissä tyttöasioista.

Laiska sunnuntai - sohva ja telkkari ja juustoleipiä. Pupulle piti hakea heinää, käytiin Isossa Omenassa ja ostin heinien lisäksi itelleni pari äitiysvaatetta. Ja ne kynsilakat. Vielä kun jaksaisi vähän siivota ja sitten voisikin  mennä jo nukkumaan.

Viikonloppuisin mahaotus tuntuu olevan usein vähän vaisumpi liikkeiltään - johtuuko sitten siiten siitä, että viikonloppuisin oon usein jatkuvasti liikkeellä (toisin kuin keskellä viikkoa, kun istun staattisesti koneen äärellä - kotona tai duunissa). Muistan nyt jo pari kertaa viikonloppuisin halunneeni pysähtyä, käydä selälleni makaamaan ja tunnustelemaan huolestuneena, että onko pikkusella kaikki hyvin.

En tiedä oliko tässä jonkinlaista alkeellista kommunikaatiota havaittavissa vai vaan sattumaa, mutta kokeilin tänään huvikseni tökkiä hellästi takasin lähelle niitä kohtia, joihin potku masussa osui. Monta kertaa mentiin vuorotellen - minä painoin, hän potkasi (about samaan paikkaan, johon painoin).

Huomasin muuten myös tänään, miten kivaa onkaan pitää tiukahkoa paitaa päällä ja käydä ostamassa äitiysvaatteita. Masu näkyy, ei siitä ole epäilystäkään ja jotenkin sitä tuntee olonsa tavallista sievemmäksi. Ylpeänä tätä kannan, ihana masu.

Bola-korussa on sisällä pieni helistin, jonka äänen vauva kuulee, kun koru roikkuu vatsan päällä. Raskauden aikana ääni tulee tutuksi ja syntymän jälkeen tutun helinän kuuleminen voi rauhoittaa pikkusta.

Kuva siis http://www.mamamia.fi -verkkokaupasta, josta paidan ostin. Kuvassa en ole minä.

5 comments:

  1. Ihana paita. :) Olen myös harkinnut Bolaa, mutta olen miettinyt, että onko siinä häiritsevä se helisevä ääni? Eli häiritseekö se muita ihmisiä, kun yksi "kilisee" kävellessään?

    Me otettiin taas eilen uuden rv:n alkajaisiksi valokuva vatsasta ja vitsi kun se oli kasvanut viikon aikana. Yleensä on ollut aina hädin tuskin havaittava ero edelliseen viikkoon, mutta nyt oli ihan mieletön ero. Kyllä se sieltä puskee esiin.

    Tuo ettet huomannut liikkeitä viikonlopun aikana niin selvästi, johtui varmaan juuri siitä touhuilusta. Itsekin siivoilin lähes koko lauantain ja sunnuntaina tuli anoppi, appiukko ja miehen sisko kahville. Heti alkoi kauhea muksinta, kun istuin kahvipöytään. Hääräillessäni en ollut huomannut mitään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Bolan ääni on tosi kaunis, hiljainen ja nätisti helisevä - suurimman osan ajasta en kuule sitä itekään :) (toisaalta, mulla roikkuu nyt farkkujen vyölenkissä kiinni kanssa kaikki duunin magneettiavaimet ja kulkukortit, jotka kolisee nekin)

      Kyllä munki pitää vissiin ottaa mahakuvaa! Ajattelin aluks, että ottaisin just kerran viikossa kuvan, mutta jotenkin se jäi ja nyt oon ottanut tasan kaksi mahakuvaa. Ehkä olis kolmannen paikka...

      Delete
    2. Meillä otettiin pari kuvaa viime vuoden puolella monen viikon välein. Silloin ei tainnut olla muuta kuin turvotusta ja yleistä lihomista. Nyt tämän vuoden alusta on otettu joka sunnuntai. Siitä on ihan kiva seurata mahan kasvua.

      Kyllä menee nyt mullakin tilaukseen Bola ja tuon paidankin haluan. Se on tosi nätti. Pitää vaan osata päättää koko. Tähän mennessä kaikki mun ostamat mammapaidat on kauhean reilun kokoisia. Mahan kohdalla roikkuu sellainen tyhjä "säkki".

      Delete
    3. Joo, noiden kokojen kanssa on aina vähän haasteellista arpoa. Pistä ihmeessä tilaukseen paita sekä Bola, molempia voin suositella lämpimästi :)

      Delete
  2. Hei, löysin blogisi sattumalta:) itsellä viikkoja nyt 14. Bola korun sain mieheltäni lahjaksi, odotan jo innolla sen käyttöä kunhan vauvan kuuloaisti alkaa kehittymään! Ihanaa odotusta ja tervetuloa lukemaan omaa blogiani

    ReplyDelete