rv20+3

Varo, tää on kylmää, kätilö varotti ja peitti mun vatsan hyisellä geelillä. Rakenneultrassa kaikki meni hyvin. Päänympärys, luiden pituudet, sormien määrä, mitä kaikkea mitattiinkaan, kaikki oli oikein hyvin.

Se on jännä miten erilainen kokemus se oli, kuin se ensimmäinen ultra. Oli todella helpottavaa nähdä, että kaikki on kunnossa ja suloista katsoa, miten se pikkuinen siellä potki ja liikahteli ja oli aktiivinen koko ultrailun ajan. 

Kuitenkin tässä vaiheessa raskautta maha on alkanut jo kasvaa, liikkeet tuntua, ja meillä on mahaotuksen kanssa jo jonkinlainen kontakti. Tunnen hyörivän ja pyörivän ja tiedän, että se on siellä. Ensimmäisessä ultrassa ei ollut mitään tietoa mitä odottaa, ja pikkuisen näkeminen ensimmäistä kertaa oli todella pysäyttävää. Nyt lähinnä vain hymyilytti ja oli jännä yhdistää liikkeiden tunteminen liikkeiden näkemiseen.

Kaiken tämän perusteella mun pitäisi olla tänään ihan onneni kukkuloilla - mutta mulla on ollut vähän vaisu päivä. Työasiat stressaa, eikä siihen auta tää vasta-alkanut flunssa. Oon siis ultran jälkeen maannut kotona, osallistunut työpalavereihin puhelimitse, syönyt kaupasta ostettuja mokkapaloja (thank god niitä oli vain neljä, joista vain puolet on mulle) ja kattonut telkkarista Sex and the Cityä.

Aina välillä on ollut sellainen olo, että voisi nousta ylös, tehdä oikeeta ruokaa, käydä suihkussa, mitä ihmiset nyt tekeekään. Näiden ajatusten perään oon vaan klikannut uuden jakson SATCia ja vajonnu syvemmälle sohvan sisään ja silitellyt mahaani ja siellä potkiskelevaa otusta.

Ehkä tää laiskottelu nyt tänään annetaan anteeks, erityisesti kun flunssakin ja kaikkee. 

ps. veikkaili kätilö notta tyttölaps siellä potkiskelee <3 <3